Teksti Sirkka-Liisa Vaalivirta, kuvat Seppo Järvimies
Taipalsaaren Röytyssä nähtiin kolme musiikkiteatrrerin näytöstä täysille katsomoille.
Ilmari Hannikaisen säveltämiin lauluihin ja Erkki Kivijärven käsikirjoituksen pohjalta olivat Ilkka Hämäläinen (ohjaus) ja Niina Ahola (puvustus, kuoron harjoittaminen ja ”näyttämöharjoitusten härintä”) sovittaneet muhevan musiikkinäytelmän, joka oli kuin tehty Röytyn pihapiirin ja taipalsaarelaisen elämän entisaikaan.
Orkestrointi Auvo Sarmannon, ja tuulessa liehuvan telttakatoksen alla soittivat Esa Ahokainen (viulu) – joskin välillä viuluun tarttui myös Niina Ahola ( ehtoisa emäntäpiika Miina) – Saaga Pola (sello), Vesa Kirvesmies (klarinetti), Johanna Tikka (piano, ja hyvin tärkeäksi osoittautunut viitasammakko kynsinystyineen. Mainittakoon, että tässä esityksessä viitasammakko ei pulputtanut..) ja Vilho Miettinen( harmonikka).
Olimme juuri palanneet pohjoisesta, Äkäslompolosta, jossa yhä muistetaan Kai-Jussi Jankerin mahtava oopperarynnistys lappilaisen kansan sydämiin ja tunturin kupeeseen rakennettuun ”ooperataloon”, ulkoilmanäyttämöön. Saamme yhä vuosittain nauttia erikoispalvelua ”Jankerin ystävinä” ja yhtäläisyys tähän tapahtumaan on hykerryttävä. Paikkakunnalle muuttanut oopperalaulajapariskunta panee tuulemaan, ja ensimmäinen musiikkinäytelmä tullaan takuulla muistamaan täälläkin.
Ammattilaiset ovat todella osanneet. Roolijako on loistava, puvustus viimeisen päälle aito, Röytyn pihapiiristä on otettu kaikki irti. Toki sääkin suosi, vain toinen näytös oli pitänyt keskeyttää sadekuuron takia, mutta Röytystä löytyy paljon ulkorakennusten kattoja suojaksi. Väliajajalla oli tarjolla kahvia kartanossa, ja Taipalsaaren jättipalloistaan kuulu jätskikioski möi liukuhihnasysteemillä herkkua niin, että halukkaat ehtivät puolen tunnin sisällä siitä nauttia ja maistella yllätysmakuja.
Esityksessä oli monia tuttuja lauluja, monia outoja, mutta oi miten mahtavaa oli kuulla ja nähdä toimelias heinäväki pellolle marssimassa hangot, viikatteet ja haravat harteillaan, pellavaisiin paitoihin ja pöksyihin puettuina, askel reipas ja laulu työintoa uhkuen.Pellolle mentiin talon oikealle puolen, sinne missä peltoa oikeastikin on. Ja uljaat tukkilaiset, mustissa puvuissaan, valkeissa paidoissa tulivat ihan selvästi ”rannasta”, talon vasemmalta puolen, keksit ja kirveet olallaan. Oikein maailman valtiana tulivat ja lauloivat katsojankin sydämiin pikkusen mahtailevina, melkein herroina., Hienot kuorot, ja just oikeat tyylit.
Väkeä esityksessä oli niin paljon, että mainitsen vain muutamia. Isomäen emäntä, Riitta Jauhiainen, piikojen mukaan tasainen luonne, aina pahantuulinen. Hieno roolisuoritus, äitinä aivan kuin kasvoi niin pituutta kuin leveýttäkin, kun mainitsi poikansa ”Iiinsenjöörin”, jota kotiin odotettiin kovasti. Askel oli emännän askel, käskyt tulivat ylhäältä ja kasvojen ilmeet mainiot… Isännän (Raimo Turunen) tehtäväksi jäi myötäily ja sovittelu, mitäpä muuta. Heidän tyttärensä (Sara Soikkeli), kaunis kuin kukka ja epäonnekseen tukkilaiseen rakastunut. Tukkilaispäällikkö Heikura (Jarkko Maula) oli päättänyt talon tyttären naida, ja kahden rakastuneen duetot olivat kaunista kuultavaa, lempi tuntui aidolta. Isomäen insinööripoikana oli Juhana Suninen, mahtava laulaja, vahva ääni, joka ei korkeitakaan ääniä karttanut, ne olivat ehjiä ja kauniita, lempi ei ollut yhtä herttaista kuin rahattoman ja rakastuneen Heikuran…
Piikana kohdeltu ottotytär (Emmi Kaijansinkko) vei osansa haikeana, koko ajan varovasti. Kovasti hänkin odotti insinööripoikaa, entistä leikkikaveriaan kotiin saapuvaksi. Kun Pentti lopulta saapui, oli Marjatan mieli entistä sekaisempi, kielletty rakkaus ei ole helppoa. Ihanan kaunis ”älä pelkää”, todella upeine ylä-äänineen oli hiukan herraiskaisempi kuin toisen parin luonteva lempi. Mutta olihan tilannekin toki toinen. Marjatan lauluissa ihailin kovasti hienoja loppuja, ääni on vahva ja kaunis.
Erikoisseti on mainittava povari Lotta-Leena (Raili Leino). Vallan mainio tyyppi keppeineen nyytteineen, juonineen ja mikä nauru!!! Satakymmenen pistettä siitä. Puvustuskin hyvin uskottava, parempaa suoritusta saa kyllä hakea. Mietin kuinka paljon tässä on ohjaajan neuvoa,ja kuinka paljon omaa luovaa ymmärrystä, upea tyyppi!. Ilkka Hämäläinen Imppana oli mainio ja hyvin uskottava. Monet yleisön joukossa olivat varmasti aikanaan kulkukauppiaan konteista jotain mieleistä ostaneet, ja naapurikylän uutisia kuunnelleet.
Emäntäpiika Miina napitti paitansa hyvin hellyttävästi tullessaan rannasta posket punaisina kuin salarakastaan juuri tavannut – muka piikojen touhuja tutkaillut. Minusta tuntui, että tämän parin onnessa oli jo selvästi myös pinnassa ilo esityksen innostuneesta vastaanotosta, oli saavutettu paljon!
Liisa (Nina Tynkkynen) ja Maija (Helena Leppälä) piikoina pesivät tonkkia, juoksivat edestakas emännän käskyjen mukaan ja kun tämä selkänsä käänsi, kevensivät taakkaansa naurekelemalla ja ilkkumalla käskijäänsä. Piioille ei liikaa lauleloita näytelmässä ole kirjoitettu, eipä nuo ressukat emännän käskyjen lomassa ehtineetkään kuin haaveilla ja sammakoita pelätä… mutta olihan odotettavissa ne tanssit!
Herrasväkeäkin kartanossa nähtiin, piiat siivosivat suihinsa pöydänantimet, kun pappilan väki, apteekkari ja postineiti oli ensin kestitty. Taisi siinä muutama pullonpohjakin tyhjentyä. Pihapiirissä juoksenteli myös lapsosia, ihan kuin Marjatta ja Pentti pieninä, (Adelina ja Benjami Jauhiainen), jotka leikkiensä lomasta tupsahtivat välillä yleisön joukkoon istumaan.
Monen ihmisen suuri ihastus oli hevonen. ”Hevoshenkilöinä” ansiokkaasti suuren ihmisjoukon keskellä olivat Anna Mennola hevosensa Geren kanssa, ohjaksissa kärryillä Hannu Jokinen.
Varsinaisia tanssejahan tässä ei nähty, ehkäpä juuri sen tähden yleisö jäi kaipaamaan lisää, miksi vain kolme näytäntöä, ensi kesänä uudestaan, voisiko tätä esittää jossain muuallakin.? Tällaisia kuiskutuksia kuului jo pihapiiristä poistuessa. Kukaan ei muistanut valittaa yhdestä sortuneesta penkistä, ei ahtaudesta, ei kahvijonosta. Nappijuttu, mitähän seuraavaksi ?
Ps. Äänentoisto (Tauno ”digitane” Lakkala) toimi pihapiirissä yllättävän hyvin!
Juttua korjattu 3.7. kello 10.06: Heikuran esittäjä oli Jarkko Maula, ei Mahla.
Juttua korjattu 3.7. kello 17.58: korjattu Anna Mennolan nmi (ei Anne).