Siirry suoraan sisältöön

Kesän kolmas näyttely Gellariassa

Myyntinäyttely Matti Moisio (1957-2005)

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Taidegraafikko-taiteilija-kuvaamataidon opettaja (Taideteollinen korkeakoulu 1982) Matti Moisio syntyi Keikyällä  maanviljelijävanhemmille neljän pojan pesueeseen

Lypsykarjatilalla  ei juuri taiteita ehditty ajatella, perheestä ainoana Matti suuntasi tälle alalle. Taideopinnot hän aloitti Savonlinnan Taidelukiossa 1974, korkeakoulun jälkeen vielä Helsingin yliopistossa vuoteen 1982 asti. Jäsenenä hän oli monissa taiteilijaseuroissa, ja oli mukana lukemattomissa  yhteisnäyttelyissä kotimaassa ja Skotlannissa sekä  Espanjassa.

Yksityisnäyttelyitä  hänellä oli 14 vuosina 1986-1996. Monien kaupunkien, kuntien ja museoiden lisäksi hänen töitään on muu muassa pankkien, Alkon, Veikkauksen ja Suomen valtion kokoelmissa.

Veljeksistä on jäljellä enää kaksi: vanhin sekä nuorin Jaakko Moisio, joka nyt on ripustanut Gellariaan Savitaipaleelle (Peltoinlahdentie 11) myyntinäyttelyn veljensä jäämistöstä

Tarjolla on erittäin runsas ja monipuolinen kokoelma grafiikkaa  linografiasta akvatintaan, mutta mukana on toki yksi öljyvärityökin enkeli Gabriel  haikeine katseineen .

Pöydille selattavaksi on aseteltu suuri määrä vedoksia, joista saattaa aarteita löytyä, tässä värikylläinen asetelma Barokki.

Myös ennakoivaa ajankohtaisuutta löytyy esimerkiksi Riitta Uusitalo v.1989, Pelastakaa silakat.

Suuri osa näytteillä olevista töistä on toisten taiteilijoitten lahjoittamia, tai vaihdettuja töitä, kuten monille tuttu Erkki Tantun Tarkka-ampuja.

 Ja entäpä salaperäisesti signeerattu Nainen . H.S.

Kauniista lampputaulusta löytyy yllättävä yksityiskohta.

ja eri tekniikoista  mielenkiintoisia ideoita, kun ”oikein yrittää.

Varsinaisen päivätyönsä Matti Moisio teki kuvaamataidon opettajana, ja paljon on sen ohella taidetta syntynyt. Tässä näyttelyssä töitä ei ole hinnoiteltu, vaan ostaja saa tehdä tarjouksia. Jaakko Moisio on paikalla tiistaista sunnuntaihin 30.7.- 4.8  kello 11-15, jolloin kahvikupposen ääressä kauppoja sopii tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *