Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Pitkin syksyä olemme saaneet tutustua monien kuuluisuuksien sukupuihin television välityksellä. On ollut paljon kyyneleitä ja vahvoja tunteita. Jotkut ovat löytäneet vielä elossa olevia, ennestään tuntemattomia serkkuja tai tätejä. Mäntyperän eukon menneitä polvia on aikoinaan tutkittu ainakin äidin puolelta, uskomattomia tarinoita suvussa liikkuu.
Isän suvusta saatiin joitakin vuosia sitten oikein kovakantinen kirjakin, Puuskari-kirja. Nyt nuorimmat pikkusiskot virittivät suvun salojen tutkimusta uudestaan. Kaikki, joiden osoitteet olivat tiedossa, kutsuttiin tapaamiseen, ja mukaan saisi ottaa valokuvia ja muita tärkeitä asiakirjoja, ja television mallin mukaan saloja lähdettäisiin availemaan.
Tapaaminen sovittiin lokakuun lopulle Kouvolan kirjastoon, jonka upeita mediahuoneita saisimme kahden päivän aikana käyttää. Niinpä suvun vanhin Mäntyperän kodissaan kääräisi vuoteensa ja ajeli Sievällä Sinisellään Kouvolan Valkealaan, jossa jo kaksi siskoa – Hilkka Vaalivirta Ruotsista ja majoittajamme Maija Fabritius -odottivat.
Kävi ilmi, että tälle neljän hengen porukalle oli varattu liput Kouvolan teatteriin katsomaan ”Kaaosta” kirjastotapaamisen jälkeen. Onhan se oma elämäkin melkoista kaaosta ollut, ja kun aika lähteä koitti,huomattiin, ettei kahta lippua löytynyt mistään, ja Maijan mies Bengt joutui ajamaan teatterille hakemaan uudet….
Siitä on kauan, kun olen viimeksi Kouvolan kirjastossa käynyt. Hämmästyin sen suuruutta ja valoisuutta. Meidät ohjattiin pieneen sopukkaan, joka oli varattu herkullisin kahvitarjoiluin meitä varten täksi illansuuksi. Oli huikea hetki, kun huomasin, että kaikki kuusi pikkusiskoani olivat paikalla, myös äitipuoli Liisi, jota en koskaan äitipuoleksi ole kutsunut, ikäeroa kun ei ole kuin viisi vuotta.
Meitä siskoja on kaksi sarjaa, ja ensimmäisen sarjan nuorin Eeva oli paikalla miehensä Raimo Uskin kanssa, lisäksi paikalla oli kaksi minun kummityttöäni, joista toinen on toisen sarjan nuorin, Satu Jämsén, ja toinen nuoremman velivainaan tytär Mirka Vaalivirta. Hilkka-siskon tytär Pia Nevala-Westman on ollut jonkin aikaa Suomessa töissä, joten oli ilomielin mukana.
Ja tietenkin vielä toisen sarjan vanhimmasta päästä Anna-Leena Vaalivirta ja Marja-Sisko Vaalivirta. Voi miten lämpimiä halauksia ja pientä kosteutta silmäkulmissa!
Kahvittelun lomassa aloitettii tutustuminen sukuun oudoista nimistä ja paikoista, Satu ja Pia yrittivät pitää ohjista kiinni, kun keskustelu poukkoili sinne tänne. Kun päästiin lähelle isän sukua, alkoi monella olla jo muistoja, joita ahkerasti kirjattiin ylös, ja jopa nauhoitettiin, Itsekin sain kertoa ukkovaarimme kauppias-ajoilta seikkailuja Savitaipaleelta ja Suomenniemeltä, sekä sen ihmeellisen yhteyden juuri edesmenneen Eino Aapron sukuun Viipurissa. Isovanhemmat pelastuvat sodasta ollessaan Italian konsuli Aprolla konsulaatissa töissä. Ja Suomenniemellä hän yöpyi kauppias-aikoinaan Väärän veljeksillä, ja Savitaipaleella Kontion veljeksillä.
Kätevästi käyttivät nuoret nettiä, Satu kirjasi asioita, ja korjasi sitä mukaa, kun muistot meillä vanhemmilla kirkastuivat. Aika hämärältähän se pää tuntui, kun tajusin, että itse olin unohtanut kotiin kaikki vanhat kansiot, valokuvat ja tekstit…. enkä tähän iltapäivään muistanut edes kameraa ottaa mukaan. Siksi laitankin tähän vain yhden kuvan sukutalon pihalta (huomenissa otetun) ja kerron hiukan teatterin kaaoksesta ohjelmalehtisen kuvin.
Sukutalo Tirvalla, Seppälän talo, suvun hallussa toki, vaan ei enää asuttuna. Olimme saaneet luvan tavata siellä, ja niinpä pihalla otettiin kuva isän seitsemästä tyttärestä, molemmat veljet katselivat meitä varmaan pilven päältä.
Aivan valloittava näytelmä ”Kaaos” teatterissa.
Pääaosassa olivat kenraaliharjoituksen ohjaaja, jolle oikein mikään ei kelvannut, ja ovet, joita oli varsin vaikea muistaa mistä ovesta milloinkin, – ja sardiinit, joita kukaan ei ehtinyt syömään. Mutta sardiinilautanen kulki sinne tänne ja aiheutti niin aidolta näyttävän liukastumisenkin, jotta mustelmilta tuskin vältyttiin.
Pikkuisen juoppouteen taipuvainen murtovaras Seppo unohtui sinne tänne, ja koko ajan huudettiin: Seppo, Seppo!Yläkerran portaat toivat myös näyttelijöitä ylös alas kärrynpyörää, vaatteita jäi sinne tänne, kaaos oli todellinen… ja pyörivä näyttämö paljasti kaaosksen myös näyttämön takana, viinapulloa yritettiin piilottaa Sepolta,ja varasuunnitelmia tehtiin, joten lopulta rosmoja oli kolme!
Piilolinssejä kontattiin useaan otteeseen, kunnes ne aina löytyivät ihmeellisestä paikasta. Loppuvaiheessa huomattiin, että naisnäyttelijöistä hyvin huolehtiva ohjaaja oli todellakin ollut ahkera. Ja miksi tämä näytelmä oli muutenkin tärkeä, siinähän on hyvin monipuolisessa osassa myös Satu Taalikainen: isä-Piippu ja Taisto Taalikainen olivat hyviä ystäviä, asuivat samassa talossa, ja heidän tyttäretnsä (3+3) ovat kuulemma joskus leikkineet keskenään!
Täältä alkoi uusi sukuhaara
Puuskari-kirjassa on myös kuva Seppälän talosta Kourulassa, alun perin Tirva-suvun taloja, johon 1856 tuli vävy Puuskarin Vataja-sukuhaarasta, Daniel Davidinpoika Puuskari, jonka jälkeläisillä talo on säilynyt. Tähän pihaan kokoonnuimme hartain mielin. Maija-sisko oli ottanut mukaan omenatuoremehua, jota talon maita viljelevä naapuri oli tehnyt tästä ”hyväntiedonpuusta”, ikivanhasta antonovkasta.
Oli tarkoitus nostaa maljat puun juurella, mutta katsoimme parhaaksi pysyä niitetyllä pihalla. Tässä talossa syntyi sitten maaliskuussa 1859 Elias Danielinpoika Vaalivirta, ent. Puuskari, joka oli poliisi Mikkelin piirissä, ja meni naimisiin mikkeliläisen Ida Maria Wahlströmin kanssa. Heille syntyi poika Hjalmar Edvard 10.9.1886. Hjalmar ei tullut äitipuolensa (Hilda Maria Putkonen) kanssa juttuun ja lähti jo hyvin nuorena maailmalle.
Myöhemmin Elias eleli talossaan, oli poliisina Mikkelissä, ja tässä talossa asui kuulema myös kunnan kätilö….1902 Elias ja Hilda Maria muuttivat Viipuriin, ja siellä Elias muutti sukunimen siten, että otti ensimmäisen vaimonsa tyttönimen joka suomennettiin Vaalivirraksi.
Viipurissa syntyi sitten isämme Toivo Elias 29.10.1918. Hjalmar toimi kirjanpitäjänä, Halusi kauppiaaksi, ja mainittiin, että hän on ajanut Suomen ensimmäistä kuorma-autoa! Salaista tietoa sota-ajoista on löytynyt myöhemmin, hän tuurasi myös Italian konsulia, joka oli savitaipalelaisen Eino Aapron setä, ja samalla konsulilla isämme äiti Hilma Josefiina os.Toropainen oli venäjänkielen tulkkina!!! Eli melko heikoissa kantimisa oli silloin Vaalivirran suvun tulevaisuus. Hjalmar säilyi diplomaattisen koskemattomuuden , ja Hilma Konsuli Apron susiturkin avulla – mutta niistä myöhemmin.
Sukumme saloissa pääsimme oikeastaan tähän asti vasta taas kirjaston valtavassa mediahuoneessa.
Siellä koitimme panna asioita järjestykseen, kuka olikaan kenen isä,ensimmäinen tai toinen puoliso, mitä tekivät, ja missä asuivat. Isovanhempien asuinpaikoiksi on mainittu Viipuri, Helsinki, Turku, Kalvola, ja Hirvensalmi sekä Lahti, mutta evakkoina he kyllä tulivat Loimaalle, ihan mamman naapuritaloon.
Opettaja-aikoinaan asuivat monilla kansakouluilla,joissa me lapsetkin saimme kesiä viettää.
Miten näppäriä ovatkaan nämä pienimmät siskomme tekniikan kanssa! Tuosta noin vain Satu korjasi, kun muistelemiset karkasivat hakoteille.
Oudossa paikassa kopiokoneet ym., minulle täysin oudot vempaimet, olivat heille selvää ja nopeasti käytettävää. Tätä toista päivää tuli kanssamme viettämään myös veljenpoika, chilikasvattaja ja kiskojen suoristaja Wille, jolla on tallessa häälahjana saatu alkuperäinen kyläsepän takoma ovikilpi, siinä on ensi kertaa tämän suvun nimi. Se oli löytynyt vahingossa ruusupensaita hävitettäessä!
Seppälän talon pihassa muistot säilyvät kauan. Otin kuvan ikkunanpielistä, miten kauniit ne olivatkaan ! Oven päällä minullakin on pojan pienenä kaivertama koristekuvio!
Tytöt tutkivat aittoja, ja keräsimme siemeniä pihakasveista.
Ihana maakellari oli jäänyt valtavan pihakuusen alle
Talon alla asui mäyrä perhe, näytti, että talo on jo tyhjän päällä.
Kun aikamme kirjastossa alkoi kulua loppuun, omakin olo alkoi tuntua tyhjältä. Nuoremmat siskot olivat etukäteen katsoneet läheltä mukavan tuntuisen ruokapaikan, ja niinpä istuimme kahdeksan hengen pöytään itämaisiin tunnelmiin. Miten kaunista ja värikästä, miten rauhallinen mutta nopea palvelu, henkilökohtaiset kiitokset ja hymyt. Haikeat olivat jäähyväiset suvun kanssa. Vanhimpana alkaa helposti miettiä, vieläkö joskus näemme – me kaikki yhdessä, suvun häntäpää… Niin monen monet salat on vielä tutkimatta!
