Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Savitaipaleelle ajellessaan Mäntyperän eukko hiukan säikähti, kun vastaan tuli Vuorelan bussi, josta iloiset ihmiset vilkuttivat – tuossako ne nyt menee, myöhästyinko! Mutta selvisihän se, eläkeläiset olivat menossa Suomenniemelle teatteriin ja meitä varten seurakuntatalon pihaan kurvasi iloisen punainen Rapin bussi.
Siihenpä noustiin, ja viereeni sain mukavan juttukaverin. Niin taisi käydä muillekin, sillä hiljaista hetkeä ei koko matkalla tullut. Siinä huomattiin, että molemmilla on parin vuoden päästä taas ajokortin uusinta, joka jo ikäihmisillä on melko jännittävä tapaus
Pohdittiin terveysasioita, maailman menoa, lapsia ja omaa lapsuutta, sota-aikojen muistoja, joita kaverilla oli ikänsä puolesta enemmän. Tätä vapaaehtoistoimintaakin mietittiin, oikeastaahan se on ihan tavallista elämää, auttaminen. Vanhuuttakin pohdittiin, maali häämöttää joka päivä lähempänä, mutta pitkälle on päästy! – No olihan mukana toki muutama nuorikin, ja koko porukkaa matkalla holhosivat reippaat nuoret, pappi ja diakoni, iloiset tyttöset!.
Lemiltä ja Taipalsaarelta kyytiin nousi vielä muutamia, joten Taipaleen seurakunta oli hyvin edustettuna, vaikka meitä sitten perillä mainittiinkin taipalsaarelaisiksi. Matkalla pysähdyttiin Renkomäen ABC:lle syömään.
Jättikokoinen paikka melkein sekoitti pään, olimmehan tottuneet nätisti jonottamaan vuoroamme, ja hiukan ihmetytti nuorten nykyihmisten kiire, siinä koukittiin jonon välistä, salaatit tiputettiin lattiallle, ja muutenkin vauhti muutamilla oli kova. Kiire, kiire, kiire, mihin lie. Television mainosten tavat näyttävät menneen hyvin tapakasvatuksena perille.
Menu oli sekin hyvin nykyaikainen, mutta täällä oli toki myös pottumuusia ja riisiä ja ihan tavallista stroganofia, todella runsas salaattipöytä kaikenmaailman herkkuineen, nimilappujakin niissä oli, mutta yllätys oli suuri, jos herkullisen punaista sosetta otti lautaselle reilusti, ja sai polttavan chilin suuhunsa. Näin valtavassa ruokapaikassa oli todella huomioitu myös hyötyliikunta, sillä astioitaan sai kantaa kyllä kauas ja kahvin sai linjastolta kohtalaisen kaukaa… Häkellyttävässä metelissä mahansa sai täyteen herkullista ruokaa…
Tultiin perille Keski-Lahden seurakunnan Ristin kirkolle. Valtavat kiviportaat kiivettiin punatiilisen tehdasrakennuksen näköiseen kirkkoon, jonka katolla oli rakennustelineen näköinen suora kellotorni (kolme kelloa tornissa ovat vanhasta puukirkosta).
Tämä on Alvar Aaltoa, jonka varhaisimmat kirkot ovat Vuoksenniskan kirkko Imatralla ja Lakeuden risti Seinäjoella. Tämän kirkon saattoi valmiiksi Alvarin leski Elissa vuonna 1978. Kaikki kirkossa on hyvin suurta ja erikoista. Sisältä kirkkosali on hyvin vaalea, virret ja laulut heijastettiin seinälle, alttaritauluna oli pelkistetty risti. Urut oli upotettu seinään.
Tuomasmessu oli vapaaehtoisten hoitama sekin, kuoro ja orkesteri oli siinä edessämme, aurinko paistoi sivuikkunoista suoraan silmiin, mutta nuotit olivat hyvin hallussa.
Messun aikana sai kulkea kirkossa vapaasti, varsinkin rukouslaulujen aikana, jolloin vastaanotettiin omia rukouksia, joita sai kirjoittaa lappusille. Ristikulkue oli alussa ja lopussa todella pitkä, ei mitään jäykkää, mutta kaunista kaikki. Koko messusta tuli mieleen Jeesuksen sanat ”Tulkaa minun luokseni…” Siis tulkaa, kaikki, sellaisina kuin olette, ei kaavoja ei sääntöjä..
Messun jälkeen tämän valtavan kirkon alakerrassa tarjottiin iltapala vapaaehtoista maksua vastaan, herkullisia voileipiä, pullaa ja teetä. Täällä oli myös jotain jota oli tallella vanhasta hirsikirkosta (Puukirkko Albert Mellin), joka oli purettu tämän tieltä. Siitä löytyy kuva netistä se on ollut todella kaunis linnamainen rakennus ja nyt wc-tilojen serminä on muisto tuosta kirkosta, kaunis kolmiosainen lasimaalaus ( Urho Lehtinen).
Urut ovat 52-äänikertaiset ja Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamat.
Kotimatkalla pohdittiin paljonko Lahdessa mahtaa kirkkoja olla, eikä eukkokaan siinä heti muistanut edes Launeen kirkkoa,j ossa joskus isovanhempien kanssa käytiin.Onhan niitä, ainakin Lutherin kirkko, Joutjärven, Nastolan, Mukkulan,Ja Salpausselän kirkot, sekä vanha puukirkko, lisäksi kaikki kappelit ja seurakuntatalot ynnä muuta.
Ilta hämärtyi, mutta iloinen puheensorina täytti edelleen bussin. Hiukan ihmeteltiin kaupungin hiljaisuutta, Salpausselän kisat eivät näkyneet sen paremmin kaduilla kuin muuallakaan, ja kuuluisa hyppyrimäetkin näkyivät vain hetkisen taivaan rannassa. Hieno kiitospäivä, me vapaaehtoiset kiitämme siitä!