Siirry suoraan sisältöön

Harrastemessut suunnitteilla syksyksi

Nuorisotyötä tekevät järjestöt marssitetaan esiin ensi syyskuussa kertomaan nuorille ja heidän vanhemmilleen, mitä kaikkia harrastuksia Lemillä ja lähiympäristössä on tarjolla. Seurakunnan ja kunnan yhdessä koolle kutsuma tulevaisuusfoorumi sai idean koululaisten perheille suunnatuista harrastemessuista.

Tapahtumaa kaavaillaan syyskuun puoliväliin, jos vain mahdollista niin samalle lauantaille, jolloin koululaisilla on yleisurheilukilpailut ja taksvärkkipäivä. Näin tapahtuma tavottaisi mahdollisimman monta nuorta ja vanhempaa.

Vaikka ohjaajapulaa onkin, lemiläisten järjestöjen harrastetarjonta on laajaa. Nuoret ja heidän vanhempansa eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, mitä kaikkea paikkakunnalla voisi harrastaa, ja mitä uusiakin harrasteita voitaisiin järjestää. Molemminpuolisen tiedon lisäämiseksi  katsottiin nuoria houkutteleva messutapahtuma tarpeelliseksi.

Tiistai-illan keskusteluissa nousi esille myös se, että järjestöissä ei aina tunneta kaikkia säädöksiä ja vaatimuksia, mitä tapahtumien järjestämiseen liittyy. Tapahtumien järjestäjille voisikin olla apua oppaasta, jossa neuvotaan, mitä kaikkea kesäjuhlia tai myyjäisiä, kursseja tai turnauksia järjestettäessä pitää muistaa.

Vaikka järjestöjen välinen yhteistyö Lemillä onkin melko tiivistä, mietittiin aivoriihissä, miten yhdistykset voisivat auttaa toisiaan, pyytää ja tarjota apuvoimia silloin, kun omat taidot tai voimat eivät riitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *