Suomi on sen verran suuri maa, että jos kesä hyttysineen alkaa kiusata, voi allakkaa kääntää taakse päin keväämmäksi. Ainakaan vielä viime viikolla ei pohjoisessa tiedetty sääskistä mitään – eikä paljon kesästäkään.
Näätämössä itäisellä Norjan-rajalla oli kevät itse asiassa jo pitkällä. Kuolanmeren tuulet lämmittävät maaston nopeammin kuin esimerkiksi etelämpänä Kaamasessa
Siellä hiirenkorvat vasta pilkistelivät piiloistaan. Kesä kuulemma oli Lapissakin etuajassa parisen viikkoa, ei vasta juhannusviikolla olisi vastaan minkäänlaisia aineksia, eukkomammalle kerrottiin männä viikolla.
Karigasniemellä rajajoelle laskeuduttaessa ja varsinkin sen Norjan puolella vihersi jo kummasti, mutta kauaksi ei tarvinnut kohti Kautokeinoa – lounaaseen – ajaa, kun värit hävisivät kuvasta taas kokonaan. Vain ruskean eri sävyjä oli nähtävissä, valkoista toki viimeisissä lumissa.
Kun sitten palattiin etelään, valo väheni ja sääsket lisääntyivät. Mutta myös ihana kesän kukkaloisto – syreenitkin jo täydessä loistossa.
Matkan opetuksia oli se, että oikeastaan ei kannattaisi rynnätä tien päälle päivänä, jolloin vietetään koulujen päättäjäisiä ja juhlitaan ylioppilaita ja valmistuneita. Nimittäin avun saaminen ”hädässä” on hankalaa.
Asuntoauton puhjennut rengas ei oikeastaan kiinnostanut tiepalvelua ollenkaan, rengasliikkeiden päivystäjät juhlivat kukin tahoillaan eikä uusia renkaita löytynyt mistään. Koko Kainuussa taisi olla vain yksi hinauspalvelu käytössä, mutta sitäkin avuliaampi.
Kun rikkonaisen kumin rengas oli liian tiukassa kiinni käsityökaluilla irrotettavaksi, auto ja matkustajat vain hinausauton kyytiin ja takaisin Kajaaniin. Hinausyrittäjän apumieskin osoitti lauantai-iltana palvelualttiutta ja tuli isäntänsä kaveriksi renkaanvaihtoon. Vaikka siinä souvissa hajosi hinurin ilmajousikin, varapyörä saatiin paikoilleen. Ja sen varassa ajettiin vielä 2.000 kilometriä.