Piirakaksi asti jo löytyy

Eukkomamma hyödynsi sateessa olleen tauon ja pyrähti metsään katsomaan, joko mustikat ovat kypsyneet.

Kyllä siellä oli jo mättäissä sinistä.

Aurinkoisilla paikoilla marjat jo kypsyivät, mutta yksitellen ja raakoja vältellen ne oli poimittava. Poimurit on syytä jättää kotiin; eukkomamma ei niistä ole koskaan perustanut, kun marjojen puhdistaminen on tympeää ja käsituntuma – auringon lämmittämä marja kädessä on homman mukavimpia puolia.

Sen verran pulskia sateisen kesän marjat ovat, että käsinkin niitä sai ihan mukavasti. Tiistaina oli metsässä muutenkin niin mukavaa tuulen puhaltaessa hyttyset tiehensä. Ei ollut kiire haalia ämpäriä täyteen, kun vain piirakka oli mielessä.

Ja voittaa marjan poiminta oloissa missä hyvänsä lehtokotiloiden poiminnan. Sitä eukkomamma on tehnyt päivittäin, eikä sadolle tunnu loppua tulevan.

Juhannuksesta lähtien eukkomamma on ihaillut valtavaa metsämansikoiden määrää tien kallaissa. Enimmäkseen ihaillut, vain vähän maistellut, kun ne enimmäkseen kypsyvät koiranpissitysalueilla tai autoteiden varsilla.

Tosin eukkomamma on miettinyt onko autoista vaaraa mansikoille takavuosien tapaan, kun hiekkatiet on asvaltoitu ja bensasta on otettu lyijy pois. Ei edes suolaa näille sivuteille kylvetä, joten aurauslumet, joiden alla mansikka talvehtii, taitavat olla aika puhtaita.

Enemmän vaaraa tienvarsipoiminnassa on siitä, että voi jäädä auton alle, kun innoissaan kyykkii vain punaiset marjat silmissään.

Mansikoita on nähnyt ja haistanut pyöräillessään. Kun eukkomamma aloitti pyörän polkemisen alkukesästä, tuntui kunto olevan aivan kadoksissa. Se koheni kuitenkin hetkessä, kun mies pumppasi renkaisiin lisää ilmaa. Jos paineetonta elämää muuten suosiikin, rengaspainetta pitää olla.