Teksti: Päivi Pokkinen
Lappeenrannan kaupunginteatterin Humiseva harju on huikea näytös kaikille aisteille.
Humiseva harjun rooleissa nähdään mm. Seppo Kaisanlahti ja Samuli Punkka. Kuva: Kristiina Männikkö.
Tunnustan, pohjatietoni Humisevasta harjusta ovat hatarat. Ohjaaja Lija Fischerin tavoin tartuin siihen teinivuosina, mutta luin ehkä sata sivua ja lopetin. Tuuli vaikersi sumuisilla Yorkshiren nummilla niin kolkosti, ettei sen valitusta uskaltanut lapsuuskotini vinttikamarissa enempää kuunnella. Nyt on aika uudistaa tuttavuus. Tällä kertaa en jätä kesken, tuuli kohiskoon miten tahtoo.
Lappeenrannan kaupunginteatterin Humiseva harju on huikea näytös kaikille aisteille. Hetkittäin tuntui kuin jopa mullan tuoksu olisi kantautunut katsomoon. Vaikka Emily Brontë kirjoitti ainokaiseksi jääneen romaaninsa yli 150 vuotta sitten, elämän peruskertomuksiin kuuluva tarina rakkaudesta, vihasta, hyljeksimisestä, kostosta ja sovituksesta kantaa yli aikojen. Katsojan ei tarvitse kuin antautua sen vietäväksi.
Lija Fischer on uusia teitä etsivä kunnianhimoinen ohjaaja. Se näkyy kaikessa. Humisevassa harjussa on puhetta, tanssia, musiikkia, erikokoisia nukkeja ja jopa sirkuksesta tuttuja elementtejä. Puvustus, lavastus ja värien käyttö maalaavat taianomaisia kuvia, joita ei väsy katsomaan. Se on samaan aikaan paljaaksi riisuttu ja uskomattoman runsas.
Silmien eteen rakentuvat kuvat ovat vaihtelevia ja tarkoin harkittuja. Käytössä on koko näyttämö joka suuntaan; ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle. Läsnä ovat kaikki antiikin alkuaineet, maa, ilma, tuli ja vesi. Katsottavaksi rakentuu niin vaikuttavia näkymiä, että hetkittäin tekisi mieli saada kuva pysähtymään edes tuokioksi.
Ensimmäinen huipennus näyttämöllä päättyy väliaikaan. Väliaikakahveilla mietimme, miten niin vahvan noston jälkeen voi edes jatkaa. Kyllä voi, kun tekijöillä on mistä ammentaa. Elämän ja kuoleman tanssi jatkuu niin rajun kauniina, että sen katsominen nostaa kyyneleet silmiin.
Tammikuinen lumituisku ei ole mitään sen rinnalla, kuinka paljon Lappeenrannan kaupunginteatteri on viime aikoina saanut lunta tupaan. Välillä tuntuu, että teatterin ohjelmiston moittiminen on jonkinlainen muoti-ilmiö. Toivon todella, että kukaan ei jättäisi omien tai muiden tarjoilemien ennakkoluulojen takia Humisevaa harjua katsomatta. Sille, että kaikki pitäisivät esityksestä, en voi antaa takuuta, mutta suosittelen lämpimästi oman mielipiteen muodostamista.
Monet kerrat olen miettinyt sitä, että Lappeenrannan kaupunginteatteri on väärän kaupungin teatteri. Jos se olisi paikassa, jossa olisi totuttu nykyaikaiseen teatteri-ilmaisuun, uskallan väittää, että rohkean ja omalle tekemiselleen uskollisen teatterin esitykset olisivat illasta toiseen loppuunmyytyjä. Ja sama ajatus hiukan toisin: jos Etelä-Karjalan ulkopuolella oivallettaisiin, millainen helmi Humiseva harju on, linja-autot kuljettaisivat renkaat laulaen teatterin täydeltä katsojia Lappeenrantaan lumoutumaan.
Tämän päivän (ES 2.2.2012) Estareissa joku kirjoittaa, että Lemin nuorisoseuran Särkelää ja Lappeenrannan kaupunginteatteria ei pitäisi asettaa vastakkain, vaan on hyvä, että monipuolista tarjontaa. Itsekin Särkelän tiimiin kuuluvana allekirjoitan ajatuksen täysin. Olisi todella tylsää, jos meillä olisi vain yhdenlaista teatteria. Me teemme omanlaistamme teatteria ja, luojan kiitos, Lappeenrannan kaupunginteatteri, Kesy, Estradi ja Imatran teatterit ja kaikki maakunnan muut teatterit omanlaistaan. Monipuolisuus on rikkaus. Nautitaan siitä, että on vaihtoehtoja.
Lappeenrannan kaupunginteatterin Humiseva harju (Esitys 31.1.2012).
Rooleissa: Seppo Kaisanlahti, Turo Marttila, Sanna Kemppainen, Netta Salonsaari, Jarno Kolehmainen, Marja-Liisa Ketola, Samuli Punkka, Anna-Kaisa Makkonen, Sami Lanki, Kaarlo Haapiainen,Turkka Kyllönen ja Matti Jarva.
Ohjaus ja sovitus: Lija Fischer.
Nukketeatterin ohjaus ja nukkien suunnittelu: Maija Linturi.
Lavastus ja puvustus: Tarja Jaatinen.
Valosuunnittelu ja valoajot: Timo Hämäläinen.
Äänisuunnittelu: Jussi Österman.
Videot: Kimmo Pasanen.