Lunta tulee taivaan täydeltä. Suurten merien takana varustaudutaan kaikkien aikojen lumimyrskyyn. Sekaisin ovat maailman kirjat, vai ovatko?
Voihan se olla niinkin, että kaikenlaista on aina tapahtunut, mutta tieto ei ole kulkenut joka paikkaan näin nopeasti kuin tänä päivänä. Toisaalta Mäntyperälläkin olisi tosi paljon mukavampi asua, jos ei ensinkään tietäisi jokaikistä pommi-iskua, lasten pahoinpitelyä ja kaikkia kamaluuksia maailmalta. Niitä, joihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa, mutta jotka tietoon tullessaan saavat aikaan pahan mielen ja voimattomuuden tunteen, joskus jopa ahdistuksen. Tarttis varmaan ottaa tablettia.
Muistan vielä pilleri-ajan. Sitä ennen on ollut varmaan kaikenlaista tinktuuraa, pulveria ja monenlaista luonnonlääkettä, jotka nyt pikkuhiljaa palailevat markkinoille.
Mutta miten pillereistä tuli tabletteja -oliko se vain hienompi sana?
Ja kun kerran oli keksitty hyvä sana, ei sitä sopinut olla käyttämättä. Kohta jokainen emäntä kutoi kansalaisopistossa tabletteja kahvipöytäänsä, tehtiinpä niitä pellavakankaasta koristeompeluin ja revinnäisin jokaisen morsmaikon kapiokirstuun. Siihenpä sopi iltaisen teekupin viereen nostaa isännän Nitro-purkki, tabletteja yllä ja alla.
Eikä siinä vielä kaikki, nyt sitten näpytellään tableteilta lähes kaikki nettitieto. Kohta varmaan auton kojelauta on enää minitabletti, epäilenpä, että vessapaperiakin kohta markkinoidaan tablettikoossa ja tietokonesiruilla varustettuna, jotta tiedämme tarvitseeko tähän hätään kaksi, kolme vai peräti neljä paperitablettia!
On se kumma, ettei tätä ihmettä pystytä muuntamaan rauhoittelemaan noita maailman riitoja. Muistanpa takavuosilta pienen kiharapäisen pojanvesselin, joka pohdiskeli rauhoitusasioita, sanoi, ettei ymmärrä miksi puput tarttee rauhotusta, kun hänestä leijonat olis enemmän sen tarpeessa. Ja aika hurjiahan ne on, jellonat.
No nyt kun katselee noita uutisia (joita siis ei kannattaisi katsoa, koska siellä hymysuin taitaa tallustella varsinainen riidankylväjien armeija), niin ihan toivoisi, että omissa näpeissä olisi sellainen tablettitykki, millä voisi ampua rauhan, ystävyyden ja rakkauden tabletteja monenlaisten rähisijöiden rintaan.
Oletko joskus lukenut Asterixia ja Obeliksia? Yksi kirjanen kertoi riidankylväjästä, joka kulki kylillä pää pystyssä ja rinta rottingilla ja sai aikaan pahuksen moisia riitoja, kylvi kateutta ja kaunaa vain pienen pienillä lausahduksilla.
No, lupsakka Obelix on nyt paennut veronmaksujaan vastaanottavaiseen maahan, eikä sitä taideta kovin suopeasti katsoa missään, varsinkin, kun 75 prosentinkin verolla tuloja olisi vielä jäänyt varmasti sen verran mitä tässä elämässä elääkseen tarvitsee.
Ihmeen paljon me tarvitsemme. Joillekin minkäänlaiset tulot eivät riitä. Sitä sopii ihmetellä. Jotta mihin ihmeeseen ne panevat kaikki ne miljoonat, kun mukaan niitä ei voi ottaa täältä lähtiessään, ja monet ovat perikuntansakin kanssa kamalissa riidoissa.
Mäntyperän eukko oli pitkään pahasti riidoissa siimahäntäisen otuksen kanssa. Kissakin kuuli pientä ritinää ja ratinaa hellan takaa, tiskikaapin alta tai kirjahyllyn ahtaista koloista. Väsymättä se jaksoi vaania liikahtamatta, hännänpään nykiessä rauhattomasti. Korvat kuuntelivat sieltä ja tuolta, mutta tulosta ei tullut.
Eukko latasi iltasella lossan kissan mentyä ulos, ja kylvipä lattialle vielä juustonmuruja polkua osoittamaan. Aamusella sitten lossa oli koskematon , mutta lattialta jokainen muru oli päätynyt hiirulaisen eineheksi.
Tätä jatkui ja jatkui,kunnes lopulta eukko laittoi juustoa vain lossaan ja johan nappas! Aika komea ja kaunis metsähiiri söi sen viimeisen tablettinsa tässä huushollissa ja pihalta sen sitten korjasi komea närhi.
Lehdessä kerrottiin tappajatiaisista. Oikein oli dokumenttia, hakattuja ja revittyjä urpiaisia. Vaikka eukon pihassa tiaiset ja urpiaiset ovat vielä sovussa ruokailleet, niin samaa ei voi sanoa ärhentelevistä sinitiaisista. Niillä on kuulema geenimuunnos, mikä tekee niistä agressiivisia. Olkoon mikä hyvänsä, mutta kyllä se vaan tikkakin väistää pientä pirteää sinibarettia.
Jospahan on tiaiset saaneet vääriä tabletteja nekin, ovat ehkä nälkäänsä pistelleet raivotautirokotteita, niitähän täällä itärajan tietämillä on hankeen kylvetty. Kissat ja koirat saattavat tulla kipeiksi, jos ne niitä syövät, niin miksei pieni lintukin.
Oletko tutustunut lintujen rasvamakkaran tai -pallojen tuoteselosteeseen? Kannattaisi, sillä niissä on rasvaa enää nimeksi, ja sekin jotain öljyä. On jauhoja, ja ainakin bulgarialaisissa palloissa enimmäkseen vain vehnänsiemenen näköisisiä siemeniä, jotka eivät linnuille kelpaa.
Ehkä ne talvipakkasilla tarvitsisivat ihan oikeasti kunnon rasvaa, läskiä. Mäntyperän eukko onkin ajatellut kokeilla ihan kunnon kattausta tuonne lintusilleen, ennenkuin rupeavat toisiaan syömään. Ajattelin panna uuniin sulamaan tilateurastamolta hakemaani rasvaa, ja lataan sitten tyhjiin maitopurkkeihin pähkinöitä ja kauraryyniä, rasvat päälle, ja tanko on taatua tavaraa.
Yritin tässä päivänä muutamana tehdä Runebergin torttuja. Ihan uudella reseptillä, ja oikein aidolla rommilla kostuttettuja. Ihmettelin kyllä, kun reseptissä ei ollut ensinkään jauhoja, mutta ohje mikä ohje. Komeasti kohosivat tortut ensin, kunnes lopulta levisivät pellille niin, että paperivuoat olivat kummallisen tahkean tahnan peitossa, eikä niitä toisistaan irti saanut. Maku oli suunnilleen kamala.
Koristelin kuitenkin muutaman, ja tarjosin varovasti kaverille. Ei tartte syödä, söisköhän sun kissat, kuiskuttelin. Kaveri lusikoi yhden, mikäs näissä muka on vikana, otti toisen ja tuumasi, näitä pitäis mennä jonnekin myymään neljä euroa kappale.
Todellinen ystävä, vai mitä. Nyt olen tätä kirjottaissa yrittänyt samalla kohotella laskiaispullataikinaa. Ei nouse. Vieläköhän tuota uskaltaa enää ystävänpäiväkakkua yrittääkään. Joka tapauksessa oikein liukasta laskiaista ja ihanan ihanaa ystävänpäivää joka niemeen,notkoon ja saarelmaan!
SL
