Eukkomamman hiihtolomareissu suuntautui harvinaisempaan suuntaan: länteen.
Yyterin sannoilta löytyi mukavan loivia mäkiä suksittaviksi.
Kun lumisateet ovat tänä talvena valkaisseet Lounais-Suomen rantoja, tuli mieleen katsoa, voiko siellä hiihtää. Ja olihan lunta parikymmentä senttiä parhaimmillaan, kymmenen rantaviivallakin. Hiekka ei suksen pohjaan tarttunut, vaikka esiin pilkahtelikin.
Avoimen meren ja dyynien väliselle rantakaistaleelle mahtui latu hyvin. Sitä oli tasaista lykkiä kuin Lahnajärvellä ikään. Hieman vaihtelevampaa ja todella hauskaa oli hiihdellä dyynien päällä männikössä, Hevospankin fresbeegolfradalla. Loivia alamäkiä, lieviä ylämäkiä, mutkaista latua lumisten mäntyjen keskellä.
Ladut olivat kuin kouluaikoina: epätasaisia, mutkaisia, melkein kuin hiihtäen tehtyjä. Moottorikelkalla ne kuitenkin oli ajettu – joskus talvella. Lemin kansanhiihtoladut ovat huippuluokan baanoja porilaisiin verrattuna.
Eukkomammalle ladut olivat ihan mukavat, sopivan nihkeät mäkisimmillä osuuksilla kohti Pihlavaa. Toisena hiihtopäivänä nihkeys yltyi suojakeliksi, joka junttasi lumen suksien pohjaan ja laittoi eukkomamman kävelemään. Kolmantena aamuna olikin sitten yökylmän jälkeen ihan lentokeli.
Jos saavat Lemin lapset laskea mäkeä pappilanmäen huimassa rännissä, kelpaa myös porilaisten. Yyterin dyynit olivat koko viikon vilkkaassa käytössä, kun kaikki koululaiset ja eskarilaiset tuntuivat vuorollaan tulevan rannoille laskemaan. Rinteisiin ei tarvinnut jonottaa, sillä dyynejähän Yyterissä riittää.
Lumi teki kesäparatiisista talviparatiisin, jossa kaikenikäiset viihtyivät. Ei tarvinnut edes kylpylään mennä, vaikka nekin riemut olisivat ihan vieressä olleet.