Kollikissat liikkuvat ja naukuvat maaliskuisina öinä. Tai pysyvät kotona ja murisevat sängyn alla.
Urhea kissamme Kapanen ei ole enää niin urhea kuin nuorempana. Kuva: Cytherea Jokela.
Kohta 15 vuotta täyttävä kollimme Kapanen liikkuu hänkin pihamaalla .- silloin kun uskaltaa. Viimekesäiset varisten hyökkäykset saivat sen varovaiseksi, suorastaan pelokkaaksi. Ikävuodet ja niiden myötä vähentyneet voimat ovat toisaalta vieneet halun ja uskalluksen tapella reviireistä lajitovereiden kanssa.
Niinpä Kapanen viettää yöt enimmäkseen kotona, vaikka pääsisi vapaasti kulkemaan ulos ja takaisin sisälle. Vaan tämän salaisen kulkureitin ovat nyt naapurin kissat löytäneet. Aina silloin tällöin löydämme yöllä olohuoneestamme vieraan kissan, ja viikonloppureissusta palattuamme kukkuraiset kissanruokalautaset on kaikki nuoltu viimeistä raksua myöten.
Perjantain vastaisena yönä heräsimme kissankupin kilinään ja oman kissan murinaan. Mies nousi katsomaan, mutta ei nähnyt mitään, kuuli vain tassujen töpinää alakertaan vievistä rapuista. Ruokakupit olivat typötyhjät.
Murina jatkui, ja se paikantui ihan korvan kohdalle. Oman sänkymme alla, viimeisessä sopessa seinää vasten kyyhötti urhea Kapanen ja varmisti muristen, että vieras kissa oli häipynyt. Ei tullut sieltä kuin lattiaharjalla hätyyttäen,
Loppuyön kissa vietti keittiön puolella, ruokakuppiaan varjellen. Mutta alakerran ovi oli kiinni, joten lisää vierailijoita ei päässyt tulemaan.
Jos joku naapureista havaitsee kollinsa yllättävästi lihoneen, syy voi löytyä meidän keittiöstämme.
Kapasen kunniaksi on mainittava, että on se yrittänyt kotireviiriään puolustaa. Taannoin kulki veritippavana alakerrasta työhuoneeseen, jonka ikkunapöydällä kissa tykkää päivystää.
Urhea kissa se on, kaikesta huolimatta,