Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta ei hän sitä toki enää ole. Vuosien mittaan hän on hiukan rypistynyt, harmaantunut ja pulskistunut, mutta aika iloisena hän asustelee omassa linnassaan kaukana korpimetsän keskellä Harmaaraitaisen Kissansa kanssa.
Joka aamu hän heräsi aikaisin, jopa näin talvellakin, vaikka oli vielä pimeää. Oli mukava pukea ylleen lämpimät villaiset vaatteet, panna hellaan tulet ja kiehauttaa päänselvityskahvit.
Harmaaraitainen Kissa tuli mielellään sisään ja sai kultaisesta kupistaan lämmintä kermaa aamiaiseksi. Sitten se käpertyi sohvalle, puhdisti turkkinsa varpaanvälejä myöten ja vaipui lopulta uneen kehräten kuuluvasti.
Mummokuningatar laittoi jalkaansa huopaset, riisui kultaisen kruununsa eteisen pöydälle, ja pani päähänsä punaisen paksun villahuivin.Kun hän vielä pukeutui paksuun työtakkiin, ei kukaan olisi arvannut, että siinä meni lumitöihin ihan oikea kuningatar.
Sinähän muistat, että Mummokuningatar oli aika köyhä, joten hänellä ei ollut palvelusväkeä, joten reippaasti hän lapioi itse polun puuliiterille.
Se oli kyllä aika hidasta puuhaa, sillä selkään sattui, ja hömötiaisetkin kiusasivat tiuskutuksellaan. Tavallisesti ne nukkuivat koloissaan pitkälle aamuun, mutta nyt ne lentelivät pakkasen pörhistäminä Mummokuningattaren ympärillä, ja kerjäsivät pähkinöitä, joita toki aina oli Mummokuningattaren taskuissa. Lopulta polku oli lapioitu, ja puut kannettu tupaan.
Lintujen ruokinta-automaatit oli vielä täytettävä. Miksiköhän kaikki linnut olivat pörröttäneet höyhenensä aivan palloksi?
”Tsip-tsip,” piiskutti keltasirkku kaurakasalla ” tuntuu, että sää kylmenee, sinullakin, Mummokuningatar on hiustupsu aivan kuurassa, ja posket tosi punaisena.”
”Voi hyvä tavaton! Niinpä taitaa olla! Minäpä jätän linnan tornista ikkunan rakoselleen, niin pääsette sinne kaikki sitten yöksi hormin kupeeseen lämmittelemään”.
Ja Mummokuningatar meni sisälle tupaan, istui lukemaan postia, ja huomasi, että poskia alkoi oikein kuumottaa sisällä linnansalin lämmössä. Uunissa oli valmistunut herkullinen kaalilaatikko.
” Hupsista heikkaa.” sanoi hän, kun istui pöydän ääreen herkuttelemaan, raikas puolukkahillo sopi mainiosti kaalilaatikon kanssa. Harmaaraitainen Kissakin halusi maistaa hiukan, mutta ei tainnut olla kisun herkkua tämä.
”Miaauuh, mieluummin makkaraa, kiitos!”
Kun molemmilla oli vatsat täynnä, Mummokuningatar istui kiikkutuoliin, Harmaaraitainen Kissa hyppäsi hänen syliinsä, ja radio soitti mukavaa musiikkia. Kissa kuorsasi raskaasti – vai oliko se kissa? Arvaatko, että Mummokuningattaren silmät olivat painuneet kiinni siinä lämpimässä , ja pää kallellaan hän nukkui sikeästi ja vaikka kuningattaret eivät kuorsaa, niin kyllä se täällä kertaa taisi olla hän.
Yhtäkkiä kauhea paukahdus säikäytti heidät molemmat. Harmaaraitainen Kissa säntäsi kauhuissaan pitkin ikkunalautaa, ja pudotteli kukkaruukkuja mennessään. Mummokuningatar hypähti kiikkutuolista niin, että kiikku kiepsahti nurin narin. Silmät ja suut ammollaan he kuulostelivat paukahduksen syytä. Kohta rysähti uudestaan ja vielä kerran todella kova jysäys.
Mummokuningatar otti taskulampun, ja meni pihaan katsomaan, mikä siellä oikein metelöi.
”Hah-haa, ha-haa!” kuului aivan korvan juuresta kimeä nauru. ”Tervehdys sulle, oi kunnianarvoisa kuningatar. Tulin vierailulle, ja aionkin nyt viipyä pitempään!”
Pieni harmaa ukko siinä seisoi, tai oikeastaan tanssahteli koko ajan edestakas, harmaat pitkät hiukset ja parta kimalsivat tuhansin timantein ja kädessä hänellä oli valtava jääpuikko. Kas, Pakkasukkohan se siinä.
Mummokuningatr mietti, pitäisikö kutsua vieras tupaan, mutta ukko arvasi asian ja sanoi:
”Älä uskokaan, lämmin tupasi veisi minulta voimat, jäinen nuijani sulaisi lätäköksi hienolle matollesi, ja minä itse tukehtuisin kuumaan. Mutta laitapa nyt yöksi pihaan ämpärillinen vettä, niin minä rakennan siitä sinulle kauniin lyhdyn jäisellä henkäykselläni. Ja koko puutarhan koristelen timantein. Ja sitten lähtiessäni kumautan taivaan kanteen niin, että saat lisää lunta, oikein sellaisia isoja leijuvia hiutaleita, joista kissasi tykkää.”
”Voi hyvä tavaton, ” nauroi Mummokuningatar, ”onpa mukavaa tämä talviaika. Ja niin kaunista! Vaikka toden totta, lumitöitä en oikein jaksaisi tehdä…”
Mutta sen vesiämpärin hän pihaan laittoi, ja kuvitteli jo mielessään kuinka kaunis se olisi illan sinisessä hämärässä, kun lyhtyyn sitten laittaisi kynttilän lepattamaan. Pakkasukolle hän tarjosi jäätelöpuikon nuoltavaksi ja palaili sitten linnan lämpöön.
Kun hän iltateet juotuaan riisuutui nukkumaan, kuunteli hän vielä lämpimien peittojensa alla kauan aikaa Pakkasukon mellastusta, mutta risti lopulta kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti säikkymättä , tyytyväisenä ja onnellisena.
Sen pituinen se.
Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.