Teksti ja piirrokset: Miranda Honkanen
”Kisu, eikö toimistotyö olekin sitä, että mennään viralliseen taloon virallisessa takissa, silmälaseissa ja muutenkin virallisen näköisenä, ja sitten kirjoitetetaan paperille ja tietokoneelle juttuja?” Kuti-Kuti kysyi.
Kisu mosti päätään ja vastasi: ”Hmm…melkein, mutta ei ihan.” hän vastasi.
”Sanoinhan.” totesi Sini. Sitten Sini kääntyi Kisun puoleen ja kysyi: ”Miksei sinulla ole töitä, Kisu? Etkö voisi hankkia töitä?”
Kisu mietti. ”No eipä siitä haittaakaan olisi.” hän totesi.
”Lähdetään heti etsimään töitä!” Kuti-Kuti hihkaisi.
Niin he lähtivät kunnantalolle. Siellä he huomasivat taulun, jonka yläreunassa luki: ”Avoimet työpaikat”.
”Mutta emmehän me hae avoimia työpaikkoja, vaan vapaita työpaikkoja!” Kuti-Kuti murahti.
”Se on sama asia” sanoi Kisu, joka alkoi kuulostaa epävarmalta.
”Onkohan täällä paikkaa johon sinut otettaisiin?” Sni kysyi Kisulta. Kisu huokaisi.
”Eipä taida olla. En usko, että ihmiset haluavat kissaa töihin.”
Juuri kun kissat olivat lähdössä, joku heidän takanaan sanoi ”Psssst!”.
Kissat kääntyivät, ja he näkivät suuren saksanpaimenkoiran joka kurkisteli seinässä olevasta reiästä.
”Tulkaa!” hän murisi. Kolmikko seurasi koiraa seinässä olevaan reikään.
”Sulkekaa ovi” koira haukahti.
Jonon perässä kulkeva Sini kääntyi ympäri ja vetäisi seinältä näyttävän levyn reiän tielle. Valoa ei enää päässyt sisään ja tuli pimeää. Sini puristi Kuti-Kutin käpälää.
”Varautukaa pudotukseen.” koira sanoi. Sini henkäisi, mutta sen jälkeen hän ehti vain kirkua, koska kaikki alkoivat pudota.
Pian alhaalla näkyi valoa, ja kissat mätkähtivät patjan päälle. He nostivat päätään ja näkivät suuren salin, jossa oli paljon pöytiä joiden päällä oli tietokoneita. Tuoleilla istui eläimiä, jotka naputtelivat tietokoneilla. Salissa kaikui jatkuva naputus ja eläimet näyttivät tympiintyneiltä.
”Tämä on eläimien ja lemmikkien tukiverkosto…tai jotain sinne päin.” koira haukahti. ”Tämä yhdistys auttaa kaikkia maailman eläimiä hätätilanteissa, muummoassa etsimme eläimille koteja. Täällä on myös paljon toimistotyötä.”
Kuti-Kutin silmät suurenivat. ”Auttaako tämä sama yhdistys KAIKKIA maailman eläimiä?” hän kysy
i. ”No” koira aloitti. ”Näitä yhdistyksiä on kaikkialla maailmassa.”
Sininkin silmät suurenivat. Sitten hän katsoi Kisuun. ”Etkö sinä voisi tulla töihin tänne?”.
Kisu mietti. Sitten hän kysyi koiralta: ”Voisinko tulla tänne töihin?”.
Koira nyökytti päätään ja vastasi: ”Toki. Työntekijöitä tarvitaan paljon, mutta joskus joutuu antamaan potkut. Tai sitten he eroavat tai pääsevät eläkkeelle. Sitten on vielä sairas poissaolot ynnä muut.”
Kisu kohotti päänsä korkealle ja lausui: ”Tämä on se unelmien työpaikka!”
Ei edes puolta tuntia kulunut, kun Kisu jo istui tietokoneen ääressä tekemässä laskentotaulukkoa tässä kuussa pelastetuista koiranpennuista. Aluksi se oli pennun leikkiä, mutta lopulta alkoi tulla kiire.
”Kisu, allekirjoitatko nämä?”
”Kisu, voisitko tulostaa tuon?”
”Kisu, kävisitkö monistamassa lomakkeita?”
”Niittäisitkö nämä yhteen?”
”Liimaisitko tämän tuohon?”
Kisun pöydällä oli iso pinkka papereita, joita piti monistaa, niittää ja ynnä muuta. Kisun otsa alkoi hiota. Pitikö lomakkeet niitata yhteen ja asiakirjat monistaa vai sittenkin toisinpäin?
Lopulta Kisu päätti luovuttaa. Mihin hän ylipäätään tarvitsisi töitä? Kisu meni kertoman valinnastaan koiralle.
Sitten Kisu palasi kotiin, jolloin Sini ja Kuti-Kuti hämmästyivät. ”Kuulkaas, jos töitä ei ole pakko hankkia, en enää IKINÄ rupea siihen.”