Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olinpa tässä päivänä muutamana menossa viemään roskia, ja palatessa oli tarkoitus katsella tuttuja mustikkametsiä, kun sanovat ettei marjoja ole, ovat raakoja, ja nekin vähät vie thaimaalaiset.
Sattuipas somasti, kun heti menomatkalla tien poskeen oli juuri pysähtynyt punainen Opel, ja kolme poimijaa siinä valmistautui metsään.
Pysäytin oman Pienen Punaiseni varautuneesti hymyilevien poimijoiden luokse. Mutta mutta, yhteistä kieltä ei löytynyt, kovasti selittivät vain että ”Thailand, Thailand”. .Mutta kovin mielellään kävivät kuvaan.
Olisin mieluusti ottanut kuvan metsävarusteissa, mutta nopeasti thaimaalaiset heittivät hyttyshattunsa ja muut varusteet pois, ja järjestyivät auton kupeeseen. Elekielellä siinä sitten totesin, että hyvä, kun teillä’ on kunnon kumisaappaat – muistelin sitä surkeaa porukkaa joskus pohjoisempana, kun kylmässä syyssäässä metsään mentiin shortseissa ja sandaaleissa… Kuka sitten nämä on tänne töihin kutsunutkin, niin varustus ainakin on kunnossa.
Ja iso pytty juomavettäkin oli mukana. Yritin kysellä, missä nukkuvat (asuvat), mutta siitä en saanut selvää.
Metsävarusteisiin kuului myös jokaisella hienosti punottu kontti, jonka olkaimet oli leveät ja hyvin pehmustetut. Kuvassa auton taustalla ja lavalla näkyy tällainen kapine. Sain kokeilla sen painoa – oli muuten hirveen painava! Tällä porukalla se paljon puhuttu harava oli noin puolimetrisessä varressa, aivan kuin meidän poimurin piikit, mutta toisin päin, ei sen leveämpi.
Toivottelimme toisillemme hyvää päivää, ja roskareissun jälkeen menin metsään, sinne, missä viime vuonna thaimaalaiset haravoivat viitenä päivänä, ja minä lähes päivittäin aina syyskuulle asti. Aina sain marjoja, ja löytyy niitä nytkin.
Mustikoita on, ne ovat kypsiä, suuria ja makeita. Jotta menkäähän vaan suomalaisetkin metsään helteeseen ja paarmojen syötäväksi! Kukaan ei estä keräämästä vaikka uuden auton hintaa…