Savitaipale sai uuden kanttorin

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kauniisti kaikuivat Savitaipaleen upeassa kirkossa niin kirkkokuoron kuin Narustenkin laulut, kaunis oli kesäinen sää ja ihmismielet kiitolliset, kun vietettiin uuden kanttorin Aino Juntusen virkaansiunaamisjuhlaa.

Jo monta kuukautta seurakuntalaiset ovat saaneetkin häneen tutustua, joten avosylin ja lämpimästi otettiin vastaan reipas ja hyvin musikaalinen nuori nainen. Monen mielessä lepatti toiveikas rukous: kunpa saisimme pitää hänet eläkepäiviinsä asti!
Seurakunnassahan musiikki on aina ollut hyvin tärkeässä roolissa, on laulettu niin ilossa kuin surussakin, musiikki alkaa jo seurakunnan päiväkerhoista ja jatkuu koko ihmisten elämän.
Tätä juhlaa juhlisti vielä Viipurilainen osakunta, joka oli saapunut Helsingistä laskemaan seppeleen sankarihaudalle. Siinä kirkonpihamaalla saatiin sitten kaikki yhtyä Karjalaisten lauluun.

Viipurilainen osakunta saapumassa seppeleen laskuun.

Juhla jatkui seurakuntakodissa, jossa saatiin syödä mainiota lihasoppaa ja nauttia kakkukahveista. Eihän siellä kaikki yhtä aikaa pöytiin mahtuneet, mutta paikkoja laitettiin eteiseen ja näppärimmät saivat lautasen pysymään jopa polvillaan.
Ohjelmaakin oli, kirkkokuoro esitti erittäin sopivan laulun tähän juhlaan, ”Oi katsohan lintua oksalla puun…” ja Naruset aivan hivelivät korvia omalla esityksellään.

Muistan kouluajoilta, kun oma musiikinopettajani Olkku kuunteli kanssamme Sibeliuksen ”Yöllistä ratsastusta ja auringonnousua”, niin näytti siltä kuin hänellä korvat olisivat värisseet -nyt tuntui itsestä samanlaiselta!
Isällisesti kirkkoherra Ossi Hjerppe puhui ja jakoi koko perheelle tervetuliaislahjoja, kukkia, heijastimia, piirustustarvikkeita ja ostoskassin.

Ossi Hjerppe toivotti kanttoriperheen tervetulleeksi Savitaipaleelle.

Aino Juntusen kiitospuhe oli liikuttava. Hän oli kiitollinen, kun oli saanut sukulaiset mukaan juhlaan, jopa äitinsä pitkän matkan takaa. Kaikki nämä rakkaat tukijoukkonsa hän halusi esitellä juhlakansalle.

Ääni särkyi, kun hän mainitsi että on yksi henkilö, joka on ollut koko päivän kovasti mielessä. Oma isä, jo toistakymmentä vuotta sitten kuollut olisi varmaan ollut ylpeä tyttärestään, joka näin käy astumaan isänsä jalanjälkiä. Olen varma, että isä on tämän kaiken aavistanut jo eläessään, ehkäpä jollakin tasolla oli mukana juhlassakin, ainakin perheen sydämissä.
Juhlan päätteeksi taivas rummutti rankalla raekuurolla, joka pikkuhiljaa muuttui valtavaksi vesisateeksi, kyllä siinä taivaalliset pasuunat soittivat riemukkaasti koko perheen tervetulleeksi Savitaipaleelle.