Eukkomamma niin sanotusti nosti kytkintä ja jätti kotikonnut. Tai siis istui ja istuu vieressä, kun parempi puoliso käyttää kytkintä ja kaasua, ja nauttii maiseman vaihdoksista.
Ensimmäisen matkapäivän määränpääksi osoittautui Ii.
Iissä, Iin sillat -leirintäalueelle tultaessa, oli sopiva hetki muistella menneitä. Edellinen yöpyminen samalla alueella tapahtui 38 vuotta sitten, kesällä 1977. Appiukon pikkudatsunilla huristeltiin kohti Lappia ja Norjaa, taskuissa ensimmäiset kesätoimittajapalkat ja kirjapainoapulaisen tienestien jämät.
Paljon ei rahaa matkan onnistumiseksi edes tarvittu. Kalapuikot Skibotnin marketin pakastealtaasta eivät mansikoita maksaneet, mutta maantien levikkeellä kaasuliekillä paistettuina maistuivat taivaalliselta.
Tuolloin matkailu oli seikkailua ihan itsessään. Ei ollut puhelinta, jolla soittaa kotiin, tai johon kotiväki olisi voinut ottaa yhteyttä. Lähtiessä kerrottiin summittainen kotiinpaluupäivä, jonka mukaan yritettiin takaisin tulla. Mahtoiko datsunissa olla edes autoradiota, jonka kautta läheiset olisivat voineet tavoitella lomailijoita ”matkalla jossain päin Pohjois-Suomea”.
Nyt on netit ja vempeleet, ja eukkomamma istuu asuntoauton sohvalla naputtamassa tarinaa. No, ihan vain siksi naputtaa, että tiedätte syyn palstan harvoille päivityksille. On näet tarkoitus olla hetki netinkin tavoittamattomissa, ehkä puhelimenkin kantamattomissa. Voi ainakin leikkiä olevansa erossa arjesta – sen murheista ja iloista. Matkalla jossain pohjoisessa.