Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Syksyliukkailla pitkospuilla Orraissa Savitaipaleella liukasteltuani päätettiin ostaa eukolle nastakengät. Kerran niitä tuli jo kokeiltua Säkniemen lenkillä, ja sitten kun molemmilla oli upouudet nastakengät tuumattiin, että rohkea sen rokan taas syö.
Suunnaksi otettiin Valkeala – sananmukaisesti.
Ensimmäisillä maantieliukkailla ja satumaisen ensilumen koristaessa maisemaa päätettiin lähteä Repoveden reitille, kun se tältä eukolta kesällä jäi käymättä. Suuret luulothan ne taisi oman kunnon suhteen olla, ja reippaasti laittoi omaan reppuunkin evästä kannettavaksi.
Lapinsalmen riipusilta kymmenine rakkauslukkoineen oli vahvasti jäässä. ( Kuinkahan moni jo etsii avainta lukkoon, kun nämä suhteet nykyään tuskin kestää lukon laittamisesta kotiin asti!) Nastakengät pitivät hyvin, kiviä ja kallioita piti hiukan varoa, kun kaupassa sanottiin, että silloin ei pitoa taata – ja niinhän se taisi lukea siinä englanninkielisessä kenkien mukana tulleessa lapussakin.
Mutta kohta oltiin valtavien kallioitten alla, Kiutaköngäs tuli mieleen ihaillessa punaisia järkäleitä.
Luminen ikimetsä piilotti kallioitten kätköihin peikkojen luolat ja kettujen kolo.
Jyrkänteet olivat liikaa vähän kiipeilleelle eukolle. Polun juurakoitten ja kivien kolot kysyivät nilkkoja, ja aikaisempina vuosina kohtalaisen kevyesti noustut jyrkät polut ja vaikeat laskut polvia. Ai-jai! Mutta kengät eivät lipsuneet!
Kuutinkanavalla oli vihdoin lepohetki makkaranpaistoineen. Talvinen lahti oli kaunis mustavalkoisenakin – mihin ne kaikki värit oikein ensilumilla heti häviävätkään!
Huoltomiehet toivat polttopuita mönkijöillään, ja ihmettelivät sitä määrää, joka vuodessa kuluu. 6-7 rekkakuormaa makkaranpaistoon! On syytä epäillä, että jossain lämpiävät saunatkin luvattomilla puilla, joita on helppo hakea veneellä tai moottorikelkalla. Voi meitä rehellisiä suomalaisia.
Reipas nuorimies poikkesi myös tulilla, ja kun kerroimme kokeilevamme uusia nastakenkiä, tuumasi, että sellaiset pitäisi olla, kerran oli mennä jalat alta tavallisella juoksukengällä!
Matka jatkui Tervajärven (?) kautta, ja ihan viimeistä kahden kilometrin lenkkiä Katajamäelle tämä eukko ei enää millään jaksanut. Ja Lapinsalmen riippusillan kohdalla oli sitten jo oma suuntavaisto ihan sekaisin. Yksin jos olisi ollut ihan varmasti olisi eksynyt.
Lapinsalmen tulilla syötiin lopultakin eukon urheasti kantamat rusinasoppa ja eväsleivät ja ihmeteltiin takuulla reissun nuorinta matkalaista, äidin sylirepussa kantamaa 11-viikkoista poikalasta. Hämärä oli jo tulossa, mutta perhe aikoi kuitenkin pienen lenkin lapsen kanssa heittää.
Tässä kuvassa ovat sitten ne kengät.
Aivan loistavat talvikelin patikointiin, mutta arvatkaa mitä. Taisi kuitenkin eukkonen niitä ylös- ja alasmenoja niin paljon jännittää, että seuraavana päivänä jokaikinen lihas ja nivel oli tuskallisen kipeä!
Mukava juttu, kiitos!