Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta turhaan sitä kauneutta enää peilistä etsi. Nyt hän oli pullea ja harmaa mummeli, mutta iloisena hän asusteli omassa linnassaan Korpimetsän keskellä suloisen kissansa kanssa.
Oli kevät ja Mummokuningatar oli innostunut rakentamaan linnunpönttöjä. Heti aamulla päänselvityskahvin jälkeen hän sahasi, naulasi ja porasi. Joka päivä syntyi uusi pönttö.
Tänään hän oli juuri ripustanut pöntön puuhun, kun taivaalta kuului torven soitantaa. Iso valkoinen lintu siellä lensi, kurkotti pitkää kaulaansa ja tuumasi:
”Oi, onkohan tuo minulle sopiva pesäpaikka – olisi mukavaa, jos olisi katto pään päällä!”
”Voi sinua, Joutsen Joikuvainen, ethän sinä mahdu edes kurkistamaan tähän pönttöön! Lennä vain tuonne lammelle, siellä tuttu pesämättääsi odottaa pienellä saarella”, sanoi Mummokuningatar.
Ja joutsen jatkoi matkaansa.
Silloin pitkäkalkainen kurki laskeutui pihaan ja tuumi:
”Minulle tuo on vallan mainio koti. Pitkillä jaloillani en tarvitse edes tikkaita. Olisi upeaa katsella sammakoita omasta olohuoneesta!”
Mummokuningatarta nauratti: ”Voi Kurki Koikkalainen, et mahdu koipinesi näin pienestä ovesta. Tuolla lammen laitaman suolla sinun on turvallista poikiasi kasvattaa. Ja jos suo upottaa, onhan sinulla säärissä varaa saapastella sammakoita ja karpaloita etsimässä.
Ja kurki koikkelehti matkoihinsa.
Silloin Mummokuningattaren Pörröhäntäinen Kissa naukaisi:
”Miauh! Minulle se on varmaan sopiva. Sateella olen sisällä katon alla, ja aurinkoisena päivänä makoilen katon päällä. Pönttö on juuri sopiva, olen jo käpälällä koetellut…”’
”Voi Mirriseni”, torui Mummokuningatar. ”Näille pöntöille sinulla ei ole asiaa, sinä saat tähyillä myyriä ja hiiriä omenapuun oksalta, mutta linnunpoikasiin älä koske!”
Ja kisu kipitti häntä pystyssä juonikkaan näköisenä kermakupilleen.
”Kraak-kraak”, kuului silloin oksalta, kun Harmaanuttu Varis tutki pönttöä.
”On se mukavan näköinen rakennus. Olenkin jo vähän kyllästynyt noihin vanhoihin harakanpesiin, uusi oma koti olisi kyllä kullan kallis. Minä muutan tähän.”
”Voi hyvä tavaton, sinäkin vanha varisvaari!” huokaisi Mummokuningatar. ”Tuskin saat nokkaasikaan mahtumaan tähän tupaan. Asustele vain entiseen tapaan poikinesi!”
Ja varis veti harmaan nuttunsa korvilleen ja lensi raakkuen pois.
Olli Orava huiski pörröhännällään uuden tuvan kattoa.
”Minulle tämä on juuri sopiva. Minä otan tämän, ja lakaisen sen joka päivä putipuhtaaksi. Olen kyllä jo ehtinyt tutustuakin näihin talomalleihin…”
Mutta Mummokuningatar torui: ”Ei ole oravanpesä tämä. Ja pyydän, ettet tassujasi sinne sisään laita. Linnunmunakas toki maistuu pojillesi, mutta jätä pesät rauhaan, pyydän.”
Ja Olli Orava naksutti harmissaan hampaitaan ja hyppeli kauas pois.
No, kenellekös tämä koti sitten annettaisiin? Kukaan näistä vuokralaisista kun ei Mummokuningattaren ehtoja täyttänyt.
”Titityy-titityy”, kuului silloin reipas laulu tikkailta. Talitiaispariskunta siinä esitti halunsa uuteen asuntoon.
Mummokuningatar nyökytteli tyytyväisenä, mutta silloin herrasväki Kirjosieppo alkoi heti haastaa riitaa. Räpsivät siivillään ja iskivät pyrstöillään, kovaäänisesti vaativat pönttöä itselleen.
Tuskin siinä metakassa edes kuului Sipi Sinitiaisen kellon kilinä, kun hän toivoi puheenvuoroa:
”Mekin olemme vailla kotia, ja rouvallani alkaa olla kova kiire munimaan…”
Mummokuningatar mietti hetken ja päätti sitten antaa tämän pöntön talitiaisille. Huomenna valmistuisi uusi koti kirjosiepoille, ja ylihuomenna olisi sinitiaisten vuoro.
Uudet vuokralaiset lupasivat kukin kykyjensä mukaan harventaa pihan hyttyskantaa, ja puutarhasta poimisivat kaikki toukat kesän mittaan pois.
Tähän päätökseen kaikki olivat tyytyväisiä.
Sen pituinen se.
Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.