Terveisiä mattorannasta
Eukkomamma ehti viimein mieluisan kesäpuuhan pariin, mattopyykille.
Eukkomamma ehti viimein mieluisan kesäpuuhan pariin, mattopyykille.
Eukkomamma kävi joukkioineen rakennuspalikoiden ihmemaassa – Legolandissa Tanskan Billundissa. Isoksi huvipuistoksi kasvaneessa palikkatalojen kylässä riitti hyvin ihmettelemistä kahdeksi päiväksi. Minkä vain tungokselta pääsi näkemään ja kokemaan.
Taas on vuoden paras aika, marja-aika.
Syy siihen, että Lemin Kirjava on ollut kovin hiljaa viime aikoina, löytyy Lounais-Suomesta.
Eukkomamman omenapuussa ei viime kesänä kypsynyt kuin kolme omenaa, ja vain yksi niistä syötävä. Tänä vuonna on toisin.
Lemin kunnan verkkoilme on nyt aivan uuden näköinen. Sitä voi kurkata tästä linkistä. Kunnan kotisivujen etusivu jo kertoo, mitä tapahtuu kunnassa ja Lemillä – tapahtumakalenteria myöten.
Hauska ei lopu Lemiltä ihan heti.Näytelmien ja vappukarnevaalien jälkeen on vuorossa sirkushuveja,
Eukkomamma tutustui kiviin, jääkiekkoon ja moneen muuhun mielenkiintoiseen aiheeseen Tampereella – Vapriikin museoissa.