Pienellä reissulla paljon nähtävää
Eukkomamman autoreissu kesti vain 24 tuntia ja 20 minuuttia, mutta siinä ajassa ehti paljon kivaa ja kaunista näkemään ja kuvaamaan.
Eukkomamman autoreissu kesti vain 24 tuntia ja 20 minuuttia, mutta siinä ajassa ehti paljon kivaa ja kaunista näkemään ja kuvaamaan.
Helsingin Sanomat kertoi maanantaina, että Suomen väestön naisenemmistö vaihtuu 20 vuodessa miesenemmistöksi. Mutta Lemillä käy päinvastoin.
Pitkin kesää on tullut esiin ongelma, että Lemin linja-autojen kesäaikatauluja ei löydy mistään. Mutta nyt se on ratkaistu ja pistotarkistettu.
Eukkomamma on aina kävellyt paljon, mutta koronapandemian poikkeusoloissa metsäpolut ovat kutsuneet aiempaakin useammin.
Lemin Kirjava juhli kymmentä toimintavuottaan häviämällä verkosta kolmeksi päiväksi. Ei ollut tarkoitus.
Eukkomamma halusi muistaa ja kokea, miltä luminen talvi näyttää ja tuntuu. Reilu viikko Koillismaalla, eteläisessä Lapissa ja Kainuussa kertoi toisenlaisesta Suomen talvesta.
Eukkomamma pistäytyi Savitaipaleen kirjastoon ja tutustui Länsi-Saimaan Sanomien 70-vuotisnäyttelyyn. Vanhojen lehtien selaaminen nostatti muistoja ja välilllä (vinon) hymyn.