Kerran vielä kanttorin kanssa
Lemin kirkkokuoro konsertoi vielä kerran läkkeelle siirtymässä olevan kanttori Kari Pettisen johdolla. Konsertti on sunnuntaina 15. helmikuuta kello 15 Lemin kirkossa.
Lemin kirkkokuoro konsertoi vielä kerran läkkeelle siirtymässä olevan kanttori Kari Pettisen johdolla. Konsertti on sunnuntaina 15. helmikuuta kello 15 Lemin kirkossa.
Kerrostalo Tapuliaukion laidassa on saanut ensimmäiset asukkaansa. Neljässä ovessa on jo nimi talon 18 asunnosta.
Teksti ja kuva: Heikki Haiko
Lemin kotiseutuyhdistyksen elokuvailtapäivässä kuultiin ja nähtiin elokuvaohjaaja Hannu Peltomaan kuvaama ja leikkaama elokuva Aika hyvä ihmiseksi .
Kevättalvi, kevät ja kesä ovat retkille otollista aikaa. Kulttuurinnälkäisille ja muuten mieleltään uteliaille on luvassa monta lähtöä.
Sunnuntaina tarjotaan Lemillä elokuvanautintoja. Tapiolassa nähdään sekä lemiläisiä lyhytfilmejä että Rauni Mollbergin elokuva Aika hyvä ihmiseksi.
Lemin Kotiseutuyhdistys ja Taikalyhty esittävät perinteisesti eläviä kuvia Tapiolassa kuten elokuvakiertueet silloin ennen. Elokuvailtapäivää Tapiolassa vietetään sunnuntaina 1. helmikuuta kello 14.
Olavi Punkan virkatehtävät Lemin Eskona päättyvät ensi kesänä. Kaksivuotiskausi päättyy, ja uutta Eskoa haetaan jo.
Lemi Nuorisoseuran näytelmäryhmän esittämiä näytelmiä kävi viime vuonna katsomassa 3.920 katsojaa. Tapiolan täyttöaste nousi 98 prosenttiin.
Lemillä on jo syksystä lähtien kärsitty aika ajoin ruskeasävyisestä vesijohtovedestä. Ruskea väri tulee raudasta, ja rautainen vesi Vuolteen vedenottamolta.
Lemin kirkonkylä laajenee pohjoiseen 15 pientalotontin verran. Kunnantalolla ja kunnan verkkosivuilla on nähtävillä Sinkon alueen asemakaavaehdotus.