Tapiolasta tuli savolainen pappila
Lemin kaikista uusin pappi on pastori Jussilainen. Gustav von Numersin komediaa harjoitellaan kiireesti kohti ensi-iltaa kolmen viikon päästä.
Lemin kaikista uusin pappi on pastori Jussilainen. Gustav von Numersin komediaa harjoitellaan kiireesti kohti ensi-iltaa kolmen viikon päästä.
Pastori Lea Karhinen on nyt virallisesti Lemin kirkkoherra. Se sinetöitiin kätten päällepanolla ja rukouksella kirkossa sunnuntaina.
Kirkonkylän Punaportinkadulle asennettiin vähän aikaa sitten hidasteet alentamaan liikennenopeuksia koulukeskuksen suoralla.
Lemin seurakunnan uusi kirkkoherra Lea Karhinen asetetaan virkaansa huomenna sunnuntaina.
”Hirmulisko ahmii kantoja Lemin teollisuuspuistossa”, viestitti Markku Peutere torstaina ja lähetti kuvan.
Kuukanniemeläisvanhemmat vetoavat esikoulun ja kuusi peruskoululuokkaa käsittävän koulun rakentamisen puolesta. Kuntaan jätettiin torstaina asiaa koskeva adressi.
Lemin koululaisten vanhemmat kokoontuivat keskiviikkona yhteen miettimään, millaisille arvoille koulun opetus jatkossa pohjataan. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016.
Toukokuun viimeisenä lauantaina Lemin kesätorilla vieraillut saksalainen traktorimies Gerhard Bullinger, 60, on päässyt kotiin, kertoo hänen kotipaikkakuntansa tiedotuslehti.
Lemin kirkkovaltuustoon valitaan seurakuntavaaleissa 9. marraskuuta 15 valtuutettua. Ehdokkaita on yhteensä 30.
Lemin kunnanhallitus ei vielä maanantaina ottanut kantaa, minkä kokoinen koulu Kuukanniemeen rakennetaan.