Kiviaidat kaipaavat kunnostusta
Talven jälkeen Lemin kirkkomaan aita on taas entistä huonommassa kunnossa. Taipaleen seurakunnan työntekijät ovat saaneet siitä palautetta, seurakuntapastori Tapio Kilpiä kertoo.
Talven jälkeen Lemin kirkkomaan aita on taas entistä huonommassa kunnossa. Taipaleen seurakunnan työntekijät ovat saaneet siitä palautetta, seurakuntapastori Tapio Kilpiä kertoo.
Marjo Nisosen maalauksia on esillä Lemin kirjastossa juhannukseen saakka.
Lemin nuorisoseuralla oli torstai-iltana kevätjuhla, joka päätti kahden vuoden juhlatauon. Kevään kunniaksi tanhuttiin ja näyteltiin.
Sirkku Heimonen kirjoittaa huolestuttavasta havainnostaan.
Lemin seurakuntatalon työryhmä ei ota kantaa uudisrakennuksen ja nykyisen seurakuntatalon peruskorjauksen välillä; taloudellisen ratkaisun tekeminen vaatii yksityiskohtaisemmat kustannusarviot molemmista, toteaa se muistiossaan.
Anneli Lattu kirjoitti muistokirjoituksen enostaan Esko Taipaleesta.
Lemin kotiseutuyhdistyksen soppatykki säräkeittoineen oli taas tärkeässä työssä, kun lemiläiset lauantaina siivosivat kylien raitteja. Markku Peutrere lähetti Lemin Kirjavalle kuvia.
Jalkaväkirykmentti 1:n perinnekillan hallitus oli perjantaina koolla Lemillä. Kokouksensa yhteydessä se laski Ukrainan-väriset kukat JR1:n muistomerkille.
Kevään siivouspäivä Lemillä on lauantaina 7.5. Kotiseutuyhdistyksen soppatykki lähtee museolta kohti asukastilaa ja Kuukanniemen maitolaituria klo 11.
Lue lisää »Lauantaina siivotaanLemin aluepappi Tapio Kilpiä vastaa seurakuntalaisen huoleen hautausmaan siivottomuudesta.
Lue lisää »Lemin pappi: luminen kevät siirsi hautausmaatalkoita