Reilu kuukausi kesään – ja kesätorikauteen
Lemin kesätorikausi käynnistyy lauantaina toukokuun 28. päivänä. Tuolloin julkistetaan myös kunnan sivistyslautakunnan valitsema uusi Lemin Esko, ja hänen toimikautensa pääsee alkuun.
Lemin kesätorikausi käynnistyy lauantaina toukokuun 28. päivänä. Tuolloin julkistetaan myös kunnan sivistyslautakunnan valitsema uusi Lemin Esko, ja hänen toimikautensa pääsee alkuun.
Tiistaina 12.4. kello 13 on Lemin kirjaston asukastilalla tarjolla Mototiles-jumppaa kaikille halukkaille.
Lemiläiset kirkkovaltuutetut Anu Karhu ja Ritva Laurikainen jättivät Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuustolle aloitteen Lemin seurakuntatalon ja Kuukanniemen seurakuintakodin ulkoleikkipaikkojen kunnostamisesta turvalliseksi.
Kahden koronavuoden viivästyksen jälkeen näytellään Suomenniemen nuorisoseuran näyttämöllä viimeinkin. Anne Kokkosen kirjoittama ja Sami Sivosen ohjaama näytelmä ”Käki kukkuu kostoa” sai ensi-iltansa. perjantaina.
Lue lisää »Suomenniemen käki kukkuu viimeinkin
Lied, sellot, piano, mieskuoro, solistit, Brahms, Sibelius, nukke ja aasi ovat pääosissa Lemin musiikkijuhlilla tulevana kesänä, 28.-31. heinäkuuta.
Piispa Seppo Häkkinen päätti selvityttää Taipaleen seurakunnan talouden, hallinnon ja toiminnan tilan. Selvitykksessä tullaan tukeutumaan Kirkkohallituksen määrittelemiin kriisiytyvän seurakunnan mittareihin.
Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen on pyytänyt ulkopuolista asiantuntijaa tekemään selvityksen Taipaleen seurakunnan hallinnon, talouden ja toiminnan tilasta.
Lue lisää »Piispan päätös: Taipaleen seurakunnan tilasta selvitysTaipaleen seurakunnan kirkkoneuvosto valitsi avoimena olleeseen talouspäällikön virkaan seurakunnan taloushallinnon asiantuntija Raija Kurkaan.
Lue lisää »Raija Kurkaasta uusi talouspäällikköLemin kunnallispolitiikan 1970-80-lukujen vahva mies, maanviljelijä Mikko Virolainen, menehtyi lauantaina 19. maaliskuuta 92 vuoden iässä.
Lemin kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kaupan ollut noin kahden hehtaarin alue Koivulan tilasta Keskisenpäässä myydään korkeimman tarjouksen tehneelle 101.400 eurolla.
Lue lisää »Koivulan tilasta 101.400 euron tarjous