Joulu tulla jollottaa
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Joulu tulla jollottaa, eikä ole syytä vollottaa!
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Joulu tulla jollottaa, eikä ole syytä vollottaa!
Taipaleen seurakunta on avannut verkkosivuillaan strategiakyselyn jäsenilleen.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi Taikalyhdyn kuvat kertovat Lemin kirkonmäestä eri vuosikymmeninä.
Kaikkien muiden toimintaa järjestävien tahojen tavoin myös Taipaleen seurakunta on joutunut miettimään joulun aikaa uusiksi suht nopealla aikataululla, kirjoittaa Lemin kirkkopiirin aluepastori Tapio Kilpiä.
Lemin Kotiseutuyhdistys on antanit Vuoden Kotiseututeko- palkinnon Lions Club Lemille.
Kansalaissodan aikana keväällä 1918 punakaarti miehitti Lemiä helmikuun lopulta huhtikuun 24 päivään asti. Valkoisen puolen rintama oli Savitaipaleen pohjoispuolella.
Jouluaika laulettiin alkaneeksi Lemin kirkossa sunnuntaina Lemin musiikkiyhdistyksen järjestämässä konsertissa.
Lemin käsityöläisten vasta avattu pop up -myymälä valaisee joulun alla Lemin kirkonkylän kaamosharmaita päiviä ja iltoja.
Lemin musiikkiyhdistyksen joulukonsertissa sunnuntaina esiintyvät Lappenrannan laulukilpailussa vuonna 2019 palkittu eteläkarjalaissopraano Marika Hölttä, Lemin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, bassobaritoni Erik Rousi sekä musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Jonna Imeläinen (piano & urut).
Lue lisää »Marika Hölttä ja Erik Rousi Lemin kirkossa sunnuntaina