Iso kive takoa
Siru on poissa
Uutista moni osasi odottaa, surua kannettiin jo etukäteen. Lemin vapaa-aikasihteeri Sirkka ”Siru” Lijander menehtyi vaikeaan sairauteen 1. päivänä marraskuuta 66 vuoden iässä.
Lemin Kirjava tarjoaa: Pisnesmiehiä Lemiltä
Yhdeksän vuotta sitten julkistettiin teos Pisnesmiehiä Lemiltä – yrittäjäpersoonia ja työmaatarinoita. Kun loppuunmyytyä kirjaa ei enää mistään saa, Lemin Kirjava tarjoaa sen ”näköispainoksen” vapaasti luettavaksi.
Lemin kolme seppää
Helsingissä on Kolmen sepän patsas. Lemillä seppiä oli useampikin. Tässä Lemin Kolme seppää kuva-arkistostani.
Ikääntymisen asiantuntija
Lemiläislähtöinen psykologian tohtori ja Ikäinstituutin toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen pohtii viime lauantain Helsingin Sanomissa ikääntymisen vaikutuksia.
Lemin verot pysymässä ennallaan
Lemin kunnanhallitus esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanvaltuustolle tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien pitämistä ennallaan.
Lemin pappiloista ja pappiloiden tyttäristä
Aapo Pekari on jälleen kaivellut Taikalyhdyn kiva-arkisto ja kertoo kuvien taustoista.
Vanhat kuvat kertovat Suntionlahden pajasta
Taikalyhdyn arkistosta löytyi kuva Suntionlahden (Suntianlanhti) pajasta, josta monikaan ei tiedä.
Lemin Keskusta yhdistyy
Keskustan Lemin kunnallisjärjestö uudistuu. Kunnallisjärjestön yleinen kokous käsittelee torstaina organisaatiomuutosta Vanhassa Pappilassa.
”Seurakuntatalon korjauskustannukset selvitetty”
Lemin Kirjava kysyi Taipaleen seurakunnan talouspäällikkö Tiina Lavikalta tarkennuksia Etelä-Saimaan printtilehdessä tiistaina 27.10. olleeseen uutiseen, joka koski Lemi seurakuntaloa ja kellotapulia. Tiina Lavikka vastaa näin:
- « Edellinen
- 1
- …
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- …
- 226
- Seuraava »